Kilinää

Pikku tyttönä halusin aina tutkia iskän avaimia. Mikään ei ollut hienompaa kuin kilistellä niitä miljoonia avaimia kuunnella niiden helinää. Vaikka tiesin mihin avaimet oli (ainakin suunnilleen) kyselin iskältä "mihin tämä on? entä tämä?". Puolet avaimista oli vanhoja tai muuten vain tietämättömiin oviin. Silloin ajattelit että "vitsit siitä tietää että on aikuinen kun on yhtä paljon avaimia kuin iskällä." Pikkusena jopa keräilin mummun ulkovarastosta vanhoja avaimia tunteakseni oloni isoksi. Teininä keräilin avaimenperiä. Parhaimmillaan 8 avaimenperää yhtä avainta kohden. Pääasia että kilinä kävi.

Tänään sitten sain oman kodin avaimet, vaatimattomat 7 avainta. Ehkä nyt voin sanoa että olen  aikuinen ainakin avainten määrän perusteella. Todellisuudessa en taida koskaan kasvaa aikuiseksi.